Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko sekä sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila kuuntelivat eläkeläisten viestiä.
– Olemme EETUn eli kuuden eläkeläisjärjestön nimissä lähestymässä teitä. Kansaneläkeindeksin leikkaus ja jäädytys ovat kipeitä asioita pienituloisille eläkeläisille, EETUn ja Eläkeliiton puheenjohtaja Eeva Kuuskoski sanoi ministereille.
Kansaneläkeindeksiin vuonna 2017 tehty leikkaus on lisännyt vanhusten köyhyyttä.
– Toivomme tähän asiaan parannusta.
Kuuskoski sekä Eläkeliiton toiminnanjohtaja Anssi Kemppi esittivät, että kannanotto tulisi huomioiduksi hallituksen kehitysriihessä.
Vanhusneuvosto saatava toimimaan maakunnassa
EETU halusi samalla kiirehtiä maakuntalakiluonnokseen sisältyvien asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien kehittämistä.
Maakuntalakiluonnokseen sisältyvien maakunnallisten vanhusneuvostojen toimintamallia on kehitettävä ennen lain voimaantuloa.
– Maakunnallisten vanhusneuvostojen toimintamallin kehittämiseen on varattava samanlaiset resurssit kuin mitä hallitus on osoittanut jo aiemmin nuorisovaltuustojen kehittämiseen, Eeva Kuuskoski muistutti.
Samalla hän kertoi EETUn ideoimasta vanhusneuvostojen kehittämishankkeesta, joka ei ilman ministeriön rahoitusta voi toteutua.
Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila esitti alkuun kiitoksensa tärkeistä terveisistä kentältä.
– Otamme tämän tiedon vastaan, sillä yhteisymmärryksellä, että tässä ja nyt emme voi käydä niitä budjettineuvotteluita.
Ministeri Mattila kiitti EETUa myös tärkeistä maakunnallisten vanhusneuvostojen työn kehittämisterveisistä.
"Voimanne on suuri"
Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko painotti, että EETUn kannanotto kansaneläkeindeksin leikkauksen negatiivisista vaikutuksista on huomioitava.
– Annan erityisen arvon tälle siksi, että tässä ovat mukana kaikki eläkeläisjärjestöt. Teillä on kiertävä puheenjohtajuus ja se sattuu olemaan nyt Eläkeliitolla, Saarikko sanoi.
– Yhteinen voimanne on suuri. Edustatte yhdistettynä Suomen suurinta järjestökenttää.
EETUn jäsenjärjestöjä ovat Eläkeliitto, Eläkeläiset, Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL, Kansallinen senioriliitto, Kristillinen Eläkeliitto ja Svenska pensionärsförbundet. Näiden valtakunnallisten eläkkeensaajajärjestöjen yhteinen jäsenmäärä on 300 000.
Teksti ja kuva: Jouni Lampinen