EETU ry:n lausunto Finanssivalvonnalle: Pankkitunnisteiden mahdolliset muutokset

03.04.2019 klo 09:43
Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry – Pensionärsförbundens intresseorganisation PIO rf toteaa pankkitunnisteiden mahdollisista muutoksista seuraavaa:

Diaarinumero: 6/02.06.07/2019

Asia: Pankkitunnisteiden mahdolliset muutokset

 

Pankkitunnisteiden mahdolliset muutokset eivät saa aiheuttaa lisäkuluja ikäihmisille. Tunnuslukulistoista luovuttaessa tulee siihen varata riittävä siirtymäaika. Korostamme, että uusien tunnistustapojen käyttöönotto vaatii tuekseen opastusta ja koulutusta.

 

Pankkisovellusten lataaminen ja käyttäminen on onnistuttava vanhemmillakin älypuhelimien, tablettien ja tietokoneiden versioilla. Pankkisovellusten on oltava turvallisia ja helppokäyttöisiä. Suomalaisten pankkien pankkitunnuksilla on voitava tunnistautua myös viranomaisten sähköisiin palveluihin.

 

Tunnistussovellusten ja tunnistuslaitteiden kehittämisessä tulee myös ottaa huomioon mahdollisuus biometriseen tunnistautumiseen, jonka avulla päästäisiin eroon salasanaviidakoista. Biometrinen tunnistautuminen on jo käytössä monella alalla. Vähintäänkin sen mahdollisuus tulee huomioida pankkitunnistautumisen kehitystyössä tulevaisuudessa.

 

Vahvaa tunnistamista varten käytettävä tunnuslukulaite on oltava tarjolla kaikille halukkaille ilman kustannuksia. On varmistettava, että ikääntyneille tarjotaan heille parhaiten soveltuvat laitteet. Laitteiden tuki, opastus ja niiden vaihto tarvittaessa tulee turvata ilman erillistä korvausta. Uusien sovellusten tullessa erityistä huomioita tulee kiinnittää aina siihen, että tunnistussovellukset ja tunnuslukulaitteet ovat ikääntyneille soveltuvia ja heidän tarpeensa tulee kuulluksi ja huomioonotetuksi sekä ennen käyttöönottoa että käytön aikana.

 

Internetissä on julkaistu pankkien oppaita uusiin pankkisovelluksiin. Osa ikäihmisistä tarvitsee henkilökohtaista opastusta pankkisovellusten käyttöön kasvotusten. Pankkien on tarjottava kattavasti henkilökohtaista maksutonta opastusta palveluihinsa kaikille sitä tarvitseville. Tarvittaessa opastusta on tarjottava muuallakin kuin pelkästään pankin omissa tiloissa, riittävän lähellä asiakasta. Etäisyys ei saa muodostua esteeksi.

 

Hyvänä pidämme sitä, että uudet vahvan tunnistamisen sovellukset lisäävät vaihtoehtoja käyttää pankkien ja viranomaisten palveluita. Uusin pankkisovelluksissa hyödynnetty teknologia voi parantaa turvallisuutta, mutta samalla on turvattava jokaisen suomalaisen yksityisyyden suoja. Uudistukset eivät saa johtaa myöskään kontrollin lisääntymiseen.

 

Lopuksi haluamme muistuttaa, että pankkipalvelut Suomessa tulee turvata myös niille kansalaisille, jotka eivät käytä digitaalisia palveluita puutteellisten tietojen ja taitojen takia. EETU on lausunut tästä asiasta jo aikaisemmin kannanotossaan 30.5.2018. Ikääntyneet ovat usein pienituloisia. Läheskään kaikilla ei ole mahdollisuutta ostaa ja ylläpitää tarvittavia laitteita, ohjelmia ja nettiyhteyksiä viruksentorjuntaohjelmistoineen.

 

Suomalaisista ikääntyneistä 65–74-vuotiaista 75 prosenttia käyttää internettiä (Tilastokeskus), 75–89-vuotiaista vain 37 prosenttia. Verkkopankkia 75–89-vuotiaista käyttää vain 30 prosenttia. Verkosta jotain oli ostanut 65-74-vuotiaista 21 prosenttia ja 75-89-vuotiaista ainoastaan 6 prosenttia.

 

Mielestämme pankkisektorimme tulee näyttää esimerkkiä ja yhteiskuntavastuutaan mahdollistamalla toimivat ja saatavilla olevat pankkipalvelut myös heille, joilla ei ole tarvittavia laitteita eikä osaamista niiden käyttöön. Jokaisella suomalaisella tulee olla oikeus hoitaa asioitaan itsenäisesti, kykyjensä mukaisesti, tarvittaessa luotettavaa tukea ja apua saaden.

 

Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry

 

ANNELI TAINA                                MATTI NIIRANEN

Anneli Taina                                   Matti Niiranen

EETU-PIO:n puheenjohtaja          EETU-PIO:n sihteeri

anneli.taina@kolumbus.fi           matti.niiranen@senioriliitto.fi

0400 852 626                                 040 501 9192

 

Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry –

Pensionärsförbundens intresseorganisation PIO rf koostuu seuraavista liitoista:

 

Eläkeliitto ry                                                    

puheenjohtaja Raimo Ikonen

toiminnanjohtaja Anssi Kemppi

 

Eläkeläiset ry                                                   

puheenjohtaja Martti Korhonen

toiminnanjohtaja Jan Koskimies

 

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry   

puheenjohtaja Simo Paassilta

toiminnanjohtaja Timo Kokko

 

Kansallinen senioriliitto ry                   

puheenjohtaja Anneli Taina

toiminnanjohtaja Matti Niiranen

 

Kristillinen Eläkeliitto ry                            

puheenjohtaja Leea Hiltunen

toiminnanjohtaja Päivi Kyyrö

 

Svenska pensionärsförbundet rf             

puheenjohtaja Ole Norrback

toiminnanjohtaja Berit Dahlin  

 

 

EETU-liitoilla on yli 1 200 paikallisyhdistystä, 70 alue- ja piiriyhdistystä ja 300 000 henkilöjäsentä.

EETU ry:n puheenjohtajuus vaihtuu vuosittain. Vuonna 2019 Kansallinen senioriliitto ry toimii EETU:n puheenjohtajajärjestönä ja Kansallinen senioriliitto ry:n puheenjohtaja Anneli Taina EETU:n puheenjohtajana. EETU:n sihteerinä ja työvaliokunnan puheenjohtajana toimii Kansallinen senioriliitto ry:n toiminnanjohtaja Matti Niiranen. YHTEYSTIEDOT Sähköposti: eetu@eetury.fi Puhelin 050 330 9270 Nettisivut www.eetury.fi

 

Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry:n jäsenliitot: Eläkeliitto ry, Eläkeläiset ry, Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry, Kansallinen senioriliitto ry, Kristillinen Eläkeliitto ry ja Svenska pensionärsförbundet rf

 

Lausunto pdf-muodossa